Osoitteeni, jos kaikki sitä eivät vielä ole saaneet:

Piia Juslin
Laajametsänkuja 4 E 57
01620 VANTAA

YRITÄN löytää jotain pientä lähetettävää kortin lisäksi. Huom! Yritän. :)

Keksin vihdoinkin Anssille lahjan. Kyllä kalliiks tuli. Saa näyttää rakkauttaan mulle vielä tuhannen vuoden päästäkin! Mutta mitä sitä ei nyt rakkallee ostaisi. <3 Myös veljelle ja hänen tyttöystävälle tuli lahjat hankittua.

Äiti ilmotti, että mun kilpikonna on kuollut. Surullista. :( Se oli mulla yli kymmenen vuotta. Rauha sille pikkuiselle ryppypojalle. <3 Lepää rauhassa Salama.

Ps. Ostin itselleni suloisen tunikan ja ihanan pehmeät paksut sukkahousut.

For those who don't understand Finnish: If you want me to send you a Christmas card, please tell me your address so I can do that!

Thank you!

Sain itteni ylös 6:30. Tästä suuri kiitos kissoille. Toinen kissoista on pennusta lähtien ollut järkyttävän huomionkipeä. Sylissä täytyy roikkua 24/7 eikä mikään siltikään riitä. Se on tietenkin parasta kun vieraita saapuu. Ne kun antaa varmasti huomiota ja rapsuttelua. Se kiehnää, kurnuttelee ja nuolee koko ajan. Pakko päästä lähelle. Jalat ei riitä. Pakko päästä lähemmäs. Vatsa ei riitä. Pakko päästä vielä lähemmäs. Kasvojen tuntumassa on parasta eikä pidä unohtaa tassukurkottelua. Näin ne aamut aina menee, kun kissat pääsee huoneeseen. Toinen kyhnyttää kyljessä, purisee, kurnuttaa ja leipoo. Toinen taas tunkee ihan kiinni kasvoihin,nuolee, kehrää, kurnuttelee ja yrittää saada tassut naamaan. Ennen toinen kissa ei pitänyt edes mitään ääntä. Tää sosiaalihirmu on opettanu sen tavoille. Näin ollaan kissoja!

Askartelin joulukortteja virallisten avustajien "avustuksella". Toinen yritti kiivetä pään päälle. Pakko kato olla aivan iholla. Muuten tulee ikävä.

Jouluvalotkin ripustettiin eilen olohuoneen ikkunaan. Siniset. Sellaset hienot ja näkyvät. Kyllä kelpaa odotella joulua.

Huomenna käyn jouluostoksilla. Kortti tarvikkeita ja sen sellasta. Mutta mitä ihmettä mä Anssille ostan? Yritin ehdottaa ettei osteta lahjoja. - Ei käy, se sano. - Miks ei? Hiljaa nainen, se vastas. Noh, näin me nyt mennään. Ehdotuksia?

Ps. Meiän mikroaaltouuni sano eilen ittesä irti. Varsinainen petturi. Nyt siis pitäs katella uutta teräksen väristä mikroa.

Selvittelen ihmisten osoitteita joulukortteja varten. On tää työlästä!

Huomenna täytyy askarrella niitä kortteja. Who wants to have card from me! NO ONE!

Ps. Kohta on pipareiden aika.

Lähetän rakkautta ja onnellisuutta kaikille. <3

On se elämä ihanaa, vaikka se joskus kieltä näyttääkin!

Ps. Mistä mä tongin itselleni henkilön, joka tahtoo/jaksaa pian lukea ja arvostella mun käsikirjoituksen?

Meillä kaikilla on varmasti joskus näitä päiviä! Hauskalla tavalla pahatkin päivät sujuu.

http://www.youtube.com/watch?v=hVWAZkgeRws

Huomenna saan tämän upean mekon. :) Vielä pitäisi löytää yhtä upea vyötärövyö siihen! Kenelläkään tarpeetonta kaapissa? :)

http://www.aijaa.com/v.php?i=5273560.jpg

Pian kaksi vuotta lempeää yhdessäoloa tulee täyteen. Kyllä tämä rakkaus vaan on niin upeaa ja ihanaa. Päivääkään en pois jättäisi. En edes pientä hetkeä pois luovuttaisi. Kuten Martha & The Vandellas eräässä kappaleessa laulaa ”Whenever I'm with you
Something inside starts burning And my hearts filled with fire”. On vain ihanaa aamulla mennä herättämään toista, keittää kahvia ja olla vaan keittiönpöydän ääressä, vaikka ihan hiljaakin. Pelkästään toisen läsnäolo asunnossa saa aikaan sellaisia tuntemuksia, että miettii itse nukunko vielä. Ei tätä tunnetta voi sanoin oikein kuvailla. Se on vain jotain sellaista mikä poistaa tyhjyyden sisältä ja pitää kylläisenä jatkuvasti. Toista kun ymmärtää, kuuntelee ja rakastaa sellaisena kuin hän on, niin kyllä luulisi kaiken sujuvan. Ainakin meillä on sujunut oikein rattoisissa merkeissä. Päivittäistä läheisyyttä, huumoria ja rakkautta. Näillä eväillä lähestymme tunnelmallista joulua.

Ps. Isänpäivä tuli ja meni. Omassa perheessämme ei koskaan vietetty mitään. Onneksi kumppanin suku on aivan ihana ja rakastava, niin ei jäänyt siitä pahaa mieltä.

Tulipa tästä ällöttävän makea.

Oikein mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Ei ole aikoihin tullut rustailtua tänne.

Elämä hymyilee ja kaikki on kivaa. Juuri hetki sitten Anssi teki köyhiä ritareita, vaikka en edes niitä pyytänyt. Kyllä tuli rakastettu olo. :)

Odotan innolla joulua ja yhteistä aikaa. Ja tietenkin lahjoja!

Ps. Yritän epätoivoisesti päästä eroon muutamista elokuvistani myymällä niitä huuto.netissä.

Etsintäkuulutan vanhoja kulkeneita postikortteja sekä kirjekuoria. Myös tietynlaiset vanhat paperit käyvät kokoelmiini, esimerkiksi pienet paperiset ravintolamenut, pääsyliput yms. Toivottavasti edes joku pystyy auttamaan minua tässä oudohkossa harrastuksessa. Eli nyt vain kaappeja kaivelemaan josko sieltä löytyisi jotain vanhaa mitä et itse tarvitse! Kirjanmerkit ja vanhat mainokset otetaan vastaan. Mustavalkoisia tarpeettomia valokuvia otan toki vastaan, mutta harvemmin ihmiset niistä luopuvat.

Kiitän ja kuittaan.

Eräänä päivänä tein kirjalöydön työpaikan roskakorista. Mukaan tarttui muun muassa Antti Tuurin Vuodenajat maaseutukaupungissa. Olin ennakkoluuloinen löydöistäni, mutta päätin silti olla reilu ja kahlata kirjoista ainakin muutaman sivun läpi. Myöhemmin iltapäivällä istuin hiljaisessa bussissa, siellä oli vain muutama ihminen lisäkseni, ja ihailin puiden läpi siivilöityvää auringonpaistetta. Kaivoin laukustani pienen valkoisen pokkarin, se oli hieman kuluneen oloinen ja kahvi oli värjännyt osan sivuista. Tunnustelin kahvin aiheuttamia ryppyisiä sivuja. Kanteen oli isketty kaksi jo aikaa sitten keski-iän ohittanutta miestä, lukivat sanomalehteä ja joivat, toinen teetä ja toinen olutta. Pidin kirjan ulkonäöstä ja siitä miltä se tuntui, kun sitä piteli kädessä. Täytyy myöntää etten ole koskaan vielä lukenut yhtään Antti Tuurin kirjaa, joten en tiennyt mitä odottaa, toisaalta on hyvä olla ilman odotuksia ja ennakkuluuloja. Käänsin ohuen kannen niin, että pystyin lukemaan ensimmäistä sivua, mutta kuitenkin ajatellen kirjan kuntoa. Bussissa oli mukava tunnelma, lähes hiljaista, lukuunottamatta pientä puheensorinaa, mutta sekin tuntui vain tilanteeseen sopivalta. Aloitin lukemisen. Käänsin luettuja sivuja, yksi toisensa jälkeen, ja pian huomasinkin olevani koukuttunut kyseiseen kirjaan. Kirja syötti minua nopealla tahdilla ja minä söin ahnaasti kaiken tarjotun. Se sai minut hetkittäin haaveilemaan siitä, että matkustaisin ympäri Suomea ilman rajoitteita ja tiukkoja aikatauluja. Pystyin kuvittelemaan itseni istumaan pohjoiseen menevässä junassa, ihaillen maisemia ja odottaen sitä jotain. Hätkähdin, ja huomasin bussin olevan pian päätepysäkillään Tikkurilassa. Laitoin kirjan vastentahtoani takaisin laukkuun ja nousin ulos bussista. Odotin Martinlaakson ohi ajavaa bussia numero 55 ja kipusin sisään. Etsin itselleni istumapaikan ja kaivoin innokkaana kirjan esiin ja paneuduin sen maailmaan. Tässä bussissa oli jo enemmän ihmisiä kuin aiemmassa, mutta se ei minun lukemistani haitannut. Kirjan parissa en edes kuullut iloista puheensorinaa. Jäin pois Martinlaaksossa ja kävelin pientä mäkeä ylös kohti kotia. Avasin oven ja laitoin tavarat hutiloiden syrjään. Keitin itselleni teetä ja rojahdin nojatuoliin. Niin se päivä ja ilta kului Antti tuurin parissa. Tuntui kuin Mäkinen ja Kallio olisivat olleet läsnä, siinä aivan vieressä, mutta se olikin vain harhakuva.

Sunnuntaina odotin jo malttamattomana seuraavaa päivää, sillä silloin aloittaisin työni uudessa työpaikassani, Vantaan Antikvariaatissa. Sinä yönä nukuin erittäin huonosti, mutta en suinkaan jännittämisen vuoksi. Anssilla oli ollut töissä iltaviikko viime viikolla, joten paluu aamurytmiin on minullakin aina vaikeaa. Nukuin noin muutaman tunnin ja meinasin nukkua viimeisen herätyksen ohi. Nousin ylös kutakuinkin väsyneenä ja tein pakolliset aamutoimet. Minun oli pakko juoda kahvia, vaikka olenkin lopettanut sen litkimisen. Aamu kului silti hitaasti, sillä odotin työpäivääni niin kovasti. Puoli kymmeneltä kipusin polkupyöräni selkään ja ajoin rivakkaa vauhtia kohti myymälää. Nautin aamun viileydestä ja raittiista ilmasta. Tuntui mukavalta, kun vihdoinkin oli syytä herätä aikasin aamulla. Astuin sisään takaovesta ja pian myymälän puolelta työhönopastajani pyyhälsi paikalle tervehtimään minua. Hän näytti minulle työntekijöiden tiloja ja mihin voisin jättää henkilökohtaiset tavarani. Myös varakengät olisi suotavaa olla mukana, sillä talvella varsinkin on ikävää tehdä töitä paksuilla kengillä. Jätin laukun pukuhuoneeseen ja eväät pistin jääkaappiin. Seurasin työhönopastajaani varastossa ja hän kertoi ja näytti missä kaikki tarpeelliset tavarat säilytetään. Sitten astuimme myymälään. Haimme kassan ja hän näytti, kuinka kassakone toimii. Onneksi tämä kassakone on yksinkertaisempi kuin ruokakaupoissa. Mutta asiakkaita on kuitenkin huomattavasti vähemmän. Tunsin oloni helpottuneeksi, sillä tutustuminen kassatyöhön aina hieman jännittää. Sitten oli aika aloittaa myymälän aamurutiinit. Tämän viikon aikana tulen perehtymään perusrutiineihin, ylläpitojärjestelmään ja tallentamiseen, kassakoneeseen ja korttimaksuihin, pakkaamiseen ja postimaksujen määrittämiseen, tilauksiin vastaamiseen, infotilauksiin sekä muihin myymälään kuuluviin tehtäviin. Aluksi tiedon määrä tuntui järjettömältä, mutta onneksi pian huomasin asioiden olevan hyvin yksinkertaisia. Muutaman viikon päästä minun on suunniteltu olevan yksin myymälässä muutamia tunteja. Saa nähdä saanko potkut heti silloin!

Ensi viikolla myymälässä aloittaa työnsä myös toinen henkilö. Itsehän olen jo varsinainen konkari silloin! Oli harmissani työpäivän päättyessä. En olisi halunnut lähteä kotiin. Sain kuitenkin tämän viikon työvuorolistan. Torstaina olen vapaalla ja lauantaina teen viiden tunnin työpäivän tutustuen lähinnä kirjojen tallentamiseen. Muutama iltavuorokin on tulossa. Olen jo nyt rakastunut työpaikkaani. Työkaverit ovat mukavia ja viihdyn heidän seurassaan. Odotan innolla sitä hetkeä kun osaan jo asiat paremmin ja pääsen höpöttelemään asiakkaiden kanssa! Ja voi sitä ihanaa vanhojen kirjojen tuoksua! Kirjatoukka-Piia kuittaa tältä erää! Oikein hyvää huomenta ja mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Nyt on työsopimus allekirjoitettu ja tulevat työkaverit nähty. Maanantaina käynnistyy ensimmäinen työpäivä Vantaan Antikvariaatissa. Ei vain malttaisi millään odottaa!

On tullut taas aika tyhjentää kaappeja tavaroista. Tällä kertaa häädön saa mm. pieni kasa kirjoja, elokuvia sekä vaatteita. Jos siis tunnet olevasi kiinnostunut, niin pyydä minua lähettämään sähköpostitse lista tavaroista mistä luovun hyvin halvalla. Kierrätys kunniaan!

Kyllä nyt taas tuntuu siltä, että kaikki sujuu hyvin. Syntymäpäiväni vietin mukavasti oman rakkaani kanssa. Söimme hyvin ja juotiin pitkästä aikaa punaviiniä. Katsottiin elokuvia ja oltiin vain yhdessä. Menin jopa häviämään taas kertaalleen lautapelissä. Kävimme myös syömässä Anssin mummolla. Hänen mummoltaan sain lahjaksi hienon mustan olkalaukun, 20€ sekä hansikkaat. Rakkaani oli taas tuhlannut minuun hirveästi rahaa ostamalla laadukkaat Sonyn nappikuulokkeet. Edelliset kuulokkeeni olivat menneet rikki. Nyt voin sitten nauttia musiikista testivoittajilla. Viimeksi hän osti minulle Sonyn kalliin mp3-soittimen. Voi sitä hassua. Viikonloppu tuntui niin pitkältä ja ihanalta. Tuntui hieman ikävältä palata taas arkeen! Mutta nähtävästi kuitenkin iloiten tämäkin sujuu. Nukuin viime yönä erittäin huonosti ja vähän, mutta tämän päivän tieto korvaa kaiken. Kävin siis jatkohaastattelussa Vantaan Antikvariaatissa. Siellä oli jäljellä vielä viisi haastateltavaa ja kaksi vain valittaisiin. Kotona yritin saada ajan kulumaan. Lopulta sain puhelun ja minua onniteltiin uudesta työpaikastani. En ollut uskoa korviani! Olen niin pitkään halunnut työskennellä antikvariaatissa ja vihdoin pääsen oman intohimoni pariin. Ensi viikolla aloitan työt. Lauantaina menen kirjoittamaan työsopimuksen ja tapaan mahdollisesti tämän toisen työntekijän myös. Kyllä nyt tuntuu siltä, että joku rakastaa minua tuolla jossain. Onneksi en luopunut toivosta ja uskoin itseeni. Olen soittanut monen monta puhelua kertoen uutiseni. Tänään voin nukahtaa onnellisena.

Kohta on synttärini! Joudun tosin leipomaan itselleni synttärikakun. :-)

Voi ei. Aikaisemmin surin ettei töitä ole tarjolla ja nyt minulla on tiedossa jo toinen haastattelu. Toki olen iloinen työtarjonnasta, mutta tähän asiaan liittyy erilainen ns. ongelma. Toinen työ on henkilökohtaisen avustajan paikka tuossa aivan lähellä. Työ on haastavampaa kuin edellinen avustajan työni. Avustettava kärsii Aspergerin oireyhtymästä ja on usein hyvin hankala. Mutta se on juuri sellainen mitä olen etsinyt. Olen tykästynyt kyseiseen työhön kovasti. Toinen työ taas on osa-aikainen ja työnantajana toimisi Vantaan Antikvariaatti Oy. Sinne olisi myös matkaa n. 10 min. Rakastan auttaa erityistukea tarvitsevia lapsia, mutta olen myös haaveillut pääseväni myyjäksi antikvariaattiin. Henkilökohtaisen avustajan toimi kestää tosin vain 6kk, mutta olisi kokopäiväinen. Jos taas saisin töitä antikvariaatista se kestäisi kauemmin. En halunnut haastattelua molemmista paikoista juuri tämän vuoksi. :-) Jos nyt ensiksi katson tarjotaanko minulle kumpaakaan tehtävää!

Viikonloppuna kävin ihastuttavan keskustelun avopuolisoni kanssa. Olin väsynyt ja oloni huono. Poistuin vähin äänin makuuhuoneesta ja istahdin keittiön kylmälle lattialle. Katsoin samalla ulos ikkunasta pimeään yöhön ja ihailin kuun kajastusta. Nyyhkytin hiljaa etten herättäisi kumppaniani. Pian kuitenkin kuulin oven aukeavan ja hänen kusuvan minua. Kun hän näki minut keittiön lattialla nyyhkyttämässä istuutui hän viereeni ja otti lämpöiseen syliinsä ja ihmetteli "mitä sä höpsö nyyhkyttelet täällä yksinäs?". En ole ihminen joka pahemmin vuodattaa kyyneleitä ja varsinkaan muiden nähden. Kuitenkin muun muassa työttömyys ja siitä johtuvat unettomat yöt saavat veronsa ja tekevät surkean olon. Valitin etten kelpaa mihinkään, en ole taitava missään ja olen muutenkin kamala ihminen. Kerroin juurta jaksain miltä minusta on tuntunut jo pidemmän aikaa ja hän vain jaksoi kuunnella, vaikka kello kävi jo yhtä yöllä. Kerroin että hän varmasti myös pitää minua säälittävänä kun sillä tavalla tunteilen ja nyyhkyttelen. Hän kuitenkin kuunteli ja oli läsnä. Piti pitkään sylissä ja kertoi ettei todellakaan ole jättämässä minua. Ja mitä työttömyyteen tulee, niin tietenkin hän ymmärtää tilanteen eikä häntä haittaa vaikka hetken joutuu elättäjänä toimimaankin. Puolin ja toisin tässä suhteessa kuitenkin ollaan ja se maksaa jolla sillä hetkellä on rahaa. Siinä samalla hän kertoi, että vaikka ei nyt heti kihloihin eikä naimisiin halua, niin tulevaisuudessa niin haluaa käyvän. Olin hieman yllättynyt kyseisestä mielipiteestä, sillä hyvin monelle miehelle avioliitto tuntuu olevan kamala asia. Tosin en ole itsekään koskaan ollut avioliiton kannalla. Vasta viime aikoina olen päässyt pelostani irti ja ajatellut miltä se tuntuisi. En kuitenkaan ajatellut avopuolisoni sitä koskaan haluavan. Hän sanoi haluavansa elää kanssani rauhassa ja sitten vasta myöhemmin sitoutua avioliittoon. Hän ei missään nimessä halua pilata suhdettamme turhaan hätiköintiin. Vaikka avioliitto ei kummallekaan ole pakollinen asia, niin kyllä se molempien mieltä paransi. Varsinkin itse huomasin unohtaneeni pahan mieleni ja tilalla oli taas se sama tuttu hyvän olon tunne. Siinä me vain istuimme keittiön kylmällä lattialla sylikkäin ja ihailtiin kuutamoa ikiomalta näköalapaikalta.

Uusi blogi

http://claudina-timelesstime.blogspot.com/